top of page

CK Growing Oy

Suomalainen CK Growing Oy kehittää hiilipohjaisia, fotosynteesiä tehostavia lannoitusratkaisuja ammatti- ja harrastekäyttöön. Carbon Kick® Growing System -kasvunparannusjärjestelmä (> linkitys Carbon Kickin sivuille) on suunnattu ammattilaisille ja Jaakontaika®-kasvutehoste harrastelijoille. Tuotteita myydään tällä hetkellä Suomessa ja Pohjoismaissa, kysyntä muilla markkinoilla on vahvassa kasvussa.

Jaakontaian tarina


Jaakontaian juuret ovat puutarha-alan voimahahmon ja vaikuttajan, Matti Hantulan kauppapuutarhalla. Puutarhaneuvos Hantula kiinnostui 1990-luvun alkupuolella tieteellisistä tutkimuksista, joissa osoitettiin että kasvien yhteyttämistä voidaan aktivoida orgaanisten hiiliyhdisteiden avulla. Näin kasvit saadaan tuottamaan tehokkaammin.

Hantula alkoi tehdä pienimuotoisia kokeita oman kauppapuutarhansa laajoissa kasvihuonelaitoksissa ja taimistossa. Kokeet osoittivat, että tiettyjen alkoholien sisältämät hiilet tehostavat yhteyttämistä.

Menestyksellisten kokeilujen perusteella sovittiin 1994 yhteistyöstä Kekkilä Oy:n kanssa. Syntyi kaupalliseen valmistukseen tarkoitettu Carbon Kick® -hiililannoite ja perustettiin Carbon Kick Oy. Kehitystyöhön kytkettiin mukaan Helsingin yliopisto, Tromssan yliopisto, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus sekä useita muita koelaitoksia.

Kekkilän keskittyessä turvetoimialalle, jatkoi Carbon Kick Oy itsenäisesti uudenlaisen hiililannoitteen kehittämistä. Alkoholien suhdetta parannettiin kasveille sopivammaksi, lisättiin tehoaine triakontanoli ja silikonipohjainen kostutusaine levitystä helpottamaan. Ammattilaisille suunnattu uutuustuote sai nimekseen Carbon Kick® Assimilator. Carbon Kick® on rekisteröity tavaramerkki EU:ssa, Norjassa ja Yhdysvalloissa.

Samaan aikaa tuotiin markkinoille kotipuutarhoihin ja huonekasveille sopiva versio, Jaakontaika®. Jaakontaika® on Suomessa rekisteröity tavaramerkki. Sen ainutlaatuiset, kasvua lisäävät ominaisuudet tunnetaan jo laajasti sekä koriste- että hyötykasveista innostuneiden harrastajapuutarhurien parissa. 

Jaakontaika_logo

Satumaista satoa ja komeaa kukintaa

Jaakontaika on myös Facebookissa ja Instagramissa.

Tykkää sivustamme

ja seuraa ajankohtaisia viherpeukalovinkkejä.

  • Facebook - Black Circle
  • Instagram - Black Circle
bottom of page